Blogiarkisto

perjantai 15. tammikuuta 2016

Rommit

Rommi on sokeriruo’osta valmistettava väkevä alkoholijuoma. Rommi valmistetaan joko sokeriruo’osta puristetusta nesteestä tai sokerinvalmistuksen yhteydessä jäljelle jääneestä melassista. Tislauksen jälkeen rommi on tulisen ja raa’an makuista. Sen vuoksi rommi yleensä ikäännytetään, useimmiten tammitynnyreissä, jolloin sen maku muuttuu pehmeämmäksi ja hienommaksi. Ikäännyttäminen voi viedä yhdestä kolmeenkymmeneen vuotta tai jopa kauemmin. Ikäännyttämisen aikana rommista tulee ensin kullanväristä ja myöhemmin tummemman ruskeata. Rommeja valmistetaan etenkin Karibianmeren alueella.

Tummat rommit

Tummat rommit eli lyhytkestoisesti ikäännytetyt rommit. Tummiin rommeihin usein lisätään poltettua sokeria väriaineeksi. Ne ovat kypsän hedelmäisiä. Niissä on tammisen mausteisia ja toffeisia makuja. Tarjoillaan sellaisenaan tai aterian jälkeen digestiivinä tai drinkkisekoituksissa.

Esimerkiksi. Bacardi 8 Años

Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, 
puolikuiva, mausteinen, hedelmäinen.

Hinta alkossa 42,50

Vaaleat rommit

Vaaleat rommit ovat rommeja, joita ei välttämättä ole tislauksen jälkeen ikäännytetty. Monia vaaleita rommeja kuitenkin ikäännytetään muuan muassa tietyn makuprofiilin aikaansaamiseksi. Vaaleita rommeja käytetään lähinnä drinkkien pohjana. Vaaleat rommit ovat maultaan kepeän hedelmäisiä.

Esimerkiksi. Bacardi Carta Blanca

Väritön, keskitäyteläinen, kuiva, terävä, 
sokeriruokoinen, kevyen herkkusieninen.                Hinta alkossa 25,90

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti